Linkkejä
Ajankohtaista
Ruokaohjeita
Palautetta
LÄSKI-ILTA – NOMEN EST OMEN
25.02.2004
Ajankohtaisella kakkosella 25.02.2004 nähty ohjelma Läski-ilta oli nimensä veroinen: se meni läskiksi. Siitä tuli sillisalaattia ja pyttipannua. Kotipaikkakunnalla sanottaisiin, että juttu hajosi kuin Makkosen eväät.
Niinpä kysymyksiin ei saatu vastauksia. Tietämättä jäi, miksi Suomessa ravintosuositukset pysyvät ennallaan, vaikka muualla maailmassa niitä rukataan. Tutkimatta on, kuka läskillä rahastaa. Mikä on terveellistä ja mikä normaalia – sekin jäi selvittämättä. Vastauksetta jäi, onko kenelläkään oikeutta olla lihava. Ehkäpä, jos asiat olisi selvitetty, ei olisi aihetta uusiin ohjelmiin.
Aina kun osanottajia on liian paljon, aikaa keskustelulle on liian vähän. Läskiohjelmassa osanottajia oli puolet liikaa. Joidenkin muiden mukaan kutsumisen syy ei käynyt koskaan selville. Jossakin muussa ohjelmassa hekin olisivat hyvin puolustaneet paikkaansa.
Ilman julkkiksia ei tietenkään missään ohjelmassa tulla toimeen, ja ”huippulaiha huippumalli” Saimi Nousiainen kävi yhdestä ohjelman väripilkuista. Hänen vastapainonaan kuulijoita ilahdutti Jope Ruonansuun hyväntuulinen huumori ja laulu.
Taas kerran kävi selväksi, että henkilökohtaiset kertomukset ja asiatieto eivät mahdu samaan ohjelmaan. Kaikkein vaikeinta on rajata, oli kysymys kirjoittamisesta tai puhumisesta varsinkin, jos on taipumusta rönsyilyyn.
Läski-illassa rönsyiltiin. Juontajat antoivat siihen runsaasti tilaisuuksia. Vastaavasti, jos keskustelijoista joku, kuten tri Matti Tolonen, pyrki puhumaan asiaa, aikaa ei tuntunut riittävän. Ja kun sananvaihto eri näkemysten kesken alkoi käydä kiintoisaksi, peli puhallettiin poikki.
Lihavuustutkija Hannele Harjusen sentään annettiin tehdä selkoa kulttuurin ja kehonkuvan yhteyksistä. Lihavuudesta on tehty poikkeama, lihavuutta inhotaan. Hänen sallittiin myös sanoa, että hoikkuus ja hyvinvointi eivät ole sama asia – lihavatkin voivat olla hyväkuntoisia ja terveitä.
Lihavuuden syihin puututtiin, kukin omista lähtökohdistaan. Tunne-elämän kiemuroista ylipainon syynä kertoivat niitä kokeneet. Lapsuuteenkin puututtiin. Muut kuuntelivat kohteliaasti. Mutta kun tri Tolonen kysyi, kumpi on ensin, muna vai kana, stressi vai ylipaino, aikaa ei hänen tiedoilleen riittänyt.
Ateriointimallit ovat muuttuneet nykyistä laihemmista ajoista. Enää ei syödä kotona eikä säännöllisiin aikoihin, vaan mutustellaan välipaloja. Siitä ei päästä mihinkään, että energiaa tulee liikaa kulutukseen nähden. Kiistaa kuitenkin syntyy siitä, mistä energiaa pitäisi saada. Useimmat vannoivat vähärasvaisuuden kautta. Eräs rehevämmästä päästä ihmetteli, miksi terveellinen ruoka eli ruisleipä ja perunat, lihottaa…
Tri Tolonen oli ainoa, jolla oli kanttia sanoa totuus: ruoan vähärasvaisuus ei laihduta. Rasvalla pelottelu on saanut ihmiset ahmimaan hiilihydraatteja eli sokereita, ja niitä pitäisi vähentää. Näytti siltä, että tohtorin kanta rasvoihin ei saanut kannatusta – niin hyvin kansa on aivopesty.
Miten sitten välttää lihomista? Tietäväiset eli ne, jotka eivät ole kokeneet lihavuuden iloja ja suruja, kuuluttavat perään ”elämäntaparemonttia”. Mitä he sillä tarkoittavat, rusentuu komean sanan alle.
Mitä sitten pitäisi syödä ja mistä kehotettiin pidättymään? Välähdykseltä näytettiin, kuinka kirjailija Katri Manninen popsi iloisesti aamupuuronsa pellavansiemenöljyllä terästettynä purkkimarjakeiton kera – yhdistelmä, jonka nieleminen vaatii tosisuomalaista sisua.
Tri Tolonen kielsi karkit, colan ja roskaruoat. Pettuleipää ohjelman ajan leiponut ja sitä eräänlaisen perunamuussin kanssa tarjoillut Kokki Kolmonen tunnusti rehdisti väriä: rasvat, sokeri ja viina pois! Siinä terveyden ja hoikkuuden salaisuus.
Ministeri Sinikka Mönkäreen mukana olo antoi aiheen olettaa, että myös ministeritasolla lihavuus ja sen seurannaisilmiöt huolestuttavat verorahoja terveydenhoitoon jakavia. Ikävä vain, että kompromisseja tehdään kansanterveyden kustannuksella: kun teollisuus ja kauppa sanelevat ehdot, terveysseikat eivät paljon vaa'assa paina.
Läski-illan kaunista juontajatarta ja komeaa juontajaa oli ilo katsella. Mutta hekään eivät voineet pelastaa ohjelmaa. Kunnianhimoinen yritys lässähti kuin pannukakku. Reseptiä lihavuuteen ei löytynyt, eikä selvää asiasta tullut. Selvää ei tullut siitäkään, mikä tarkoitus ohjelmalla oli – huviksi vai hyödyksi. Jos tarkoitus oli kaluta jo moneen kertaan kaluttua luuta, ohjelma täytti tehtävänsä paremmin kuin hyvin.
Nähtäväksi jää, kenellä ja milloin on rohkeutta tehdä ohjelma, jossa keskustellaan vähä- ja runsashiilihydraattisten ruokavalioiden puolesta ja vastaan. Ohjelma, jossa mahdollisimman puolueettomat asiantuntijat, kytköksittä mihinkään ideologiaan, teollisuudenalaan tai yritykseen, tuovat esiin viimeaikaista tutkimusta.
