Linkkejä
Ajankohtaista
Ruokaohjeita
Palautetta
- Luonto vai ympäristö – perimää ja ruokakulttuuria
Säästögeenitkö syynä ylipainoon? Eloon jääminen ennen, ylipaino nyt
Lihansyöjäyhteys – "The carnivore connection"
Mitä keräilijämetsästäjät söivät
LUONTO VAI YMPÄRISTÖ
– PERIMÄÄ JA RUOKAKULTTUURIA
Maapallon väestöä kokonaisuutena tarkastellessa ei voi olla huomaamatta ympäristön vaikutusta jollakin maantieteellisellä alueella tuhansien ja kymmenien tuhansien vuosien ajan asuneisiin ja eläneisiin ihmisiin. Korkealla vuoristossa asuvat kansat ovat kehittäneet hapen saannin turvaamiseksi laajemmat keuhkot kuin merenpinnan tasolla asuvat. Auringonvalon määrä on sukupolvien kuluessa vaikuttanut ihmisen ihonväriin, vain pari esimerkkiä mainitaksemme. Vähemmän tunnettua on, että pisimmän aikaa hiilihydraatteja ruokanaan käyttäneillä kansoilla, kuten riisiä syövillä kiinalaisilla, haima on suurempi kuin eurooppalaista syntyperää olevilla.
Ulkonäkö vaihtelee, ja samoin vaihtelee aineenvaihdunta ja elimistön reaktio eri ruoka-aineisiin. Mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Havainnollisimpana esimerkkinä ovat kansat, kuten eskimot, Australian alkuasukkaat ja Pohjois-Amerikan paleointiaanit, joista suuri osa sairastuu ns. elämäntapasairauksiin, erityisesti tyypin 2 diabetekseen nykylänsimaiseen ruokavalioon siirryttyään. Muutokset ihmisen kehon rakenteessa ja sisäerityksessä eivät tapahdu muutamassa sukupolvessa.
Ylipaino on lisääntynyt hyvinvoinnin myötä. Dieettejä liikalihavuuden hillitsemiseksi markkinoidaan innolla, ja parhaiten menestyvät ne, joissa muutetaan ruokatottumuksia vain vähän. Viime vuosina on taitettu peistä Välimeren ruokavalioiden puolesta. Viljojen osuutta on ihasteltu, eläinproteiinin ja -rasvan vähyyttä on kiitetty ja oliiviöljyn merkitystä ylistetty.
Kuinka paikkansa pitäviä väitteet ovat? Tilastojen mukaan proteiinin eli kalan, juustojen ja lihan käyttö on joissakin maissa, kuten esimerkiksi Espanjassa, lähes kaksinkertainen verrattuna Suomeen. Leivän osuus tuskin kohoaa suomalaisen voileivänsyöjän tasolle. Huomion arvoista on myös se, että suurin osa kansaa syö kotona tuoreista ruoka-aineista valmistettua ruokaa ja että ruoka-ajat ovat säännölliset.
Ruokailun historiaan tutustuminen on hauskaa ajanvietettä sekä historian että nykykäytännön näkökulmasta. Siinäkään usko ei ole tiedon väärti. Tieto avaa silmät näkemään ristiriidan kulttuurin muokkaamien ateriointimallien ja perimän väliset ristiriidat, mikä mahdollistaa henkilökohtaisesti optimaalisten ateriointimallien valinnan.
Kokonaiskuvan saamiseksi on palattava tuhansien vuosien takaiseen kivikauden aikaan.
Säästögeenitkö syynä ylipainoon?
Eloon jääminen ennen, ylipaino nyt
Vuonna 1962 tutkija J.V. Neel esitti rohkean olettamuksen syynä ylipainoon: säästögeenin. Olettamuksen mukaan joillakin lihavuuteen taipuvaisilla etnisillä väestöryhmillä on "säästögeeni", joka aiheuttaa alhaisen perusaineenvaihdunnan.
Esimerkistä käyvät Pohjois-Amerikan alueen alkuperäisväestöt. Väestön valikoitumisen säästögeenejä kantaviksi on arveltu tapahtuneen aikoina, jolloin paleointiaanit vaelsivat karuissa ilmasto-oloissa arktisilta alueilta etelään. Viimeisimmän tutkimuksen mukaan suuri osa mantereen väestöä ylitti Beringin salmen enemmän kuin 40000 vuotta sitten. Arkeologinen tutkimus osoittaa mantereen asukkaiden hankkineen ravintonsa metsästämällä ja keräilemällä.
Olettamuksen mukaan säästögeeni mahdollisti eloonjäämisen runsauden ja niukkuuden kausien vaihdellessa. Se selittää myös painonvaihtelun vuodenaikojen vaihtelun mukaan (ns. Bergmann's rule), valmiuden varastoida energiaa runsaan ravinnon kausina ja pitää yllä varastorasvaa.
Nykyinen ruoan runsaus ja vähentynyt liikunta johtaa terveysongelmiin niiden kohdalla, joiden perusaineenvaihdunta on alhainen. Hiilihydraatteja syötäessä kyky varastoida energiaa johtaa hyperinsulinemiaan ja ylipainoon sekä insuliiniresistenssiin ja tyypin 2 eli aikuisiän diabetekseen. Yhä useampien sairastuminen yhä nuorempina saattaa johtaa siihen, että aikanaan "säästögeenigenotyyppi" häviää sitä kantavien väestöjen vähetessä sairauksien ja varhaisen kuoleman kautta.
Säästögeenejä on etsitty useilta lihavuuteen taipuvaisilta alkuperäiskansoilta, kuten paleointiaaneilta, Arizonan pima-intiaaneilta, Australian aboriginaaleilta ja muutamien Tyynen meren saarten kansoilta. Pimoista yli 70 % on ylipainoisia, ja yli 45 % sairastaa tyypin 2 diabetesta. Pimojen tutkimus osoittaa alhaisen syntymäpainon olevan yhteydessä tyypin 2 diabetekseen ja rintaruokinnan vähentävän sairastuvuutta huomattavasti.
Australian alkuperäisväestön tutkimus osoittaa, että perinteisen keräilijämetsästäjien elämänmuodon vaihtuessa länsimaiseen ylipaino ja erityisesti varastorasvan kertyminen vartalon keskivaiheille eli "omenalihavuus", tyypin 2 diabetes, sokeriaineenvaihdunnan häiriöt, hypertriglyseridemia, verenpaine ja hyperinsulinemia lisääntyivät huomattavasti. Koehenkilöiden palatessa takaisin perinteiseen elämänmuotoon hiilihydraatti- ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöihin tuli huomattavaa paranemista.
Muutamissa tutkimuksissa on kiinnitetty huomiota siihen, että Suomessa ja muissa Pohjois-Euroopan maissa sekä Sardiniassa lapsuusiän eli tyypin 1 diabetesta (IDDM) esiintyy kolmellakymmenellä alle 14-vuotiaalla lapsella sadasta tuhannesta, kun taas esimerkiksi Japanissa sitä esiintyy vain yhdellä. Muista maista mm. Intiassa tyypin 2 diabetesta esiintyy runsaasti.
Säästögeenejä ei toistaiseksi ole löydetty. Geenitutkimuksen jatkuessa toisena painonhallinnan kannalta tärkeänä tutkimuskohteena ovat ravitsemuksen laadun ja ylipainon väliset yhteydet.
Lihansyöjäyhteys
– "The carnivore connection"
Monitieteellinen tutkimus on tuonut lisää näkökulmia ihmisen ravitsemuksen, ylipainon ja ns. elämäntapasairauksien yhteyksiin. Vuonna 1994 australialaiset tutkijat J.C. Miller ja S. Colagiuri esittivät "lihansyöjäyhteytenä" ("the carnivore connection") tunnetun hypoteesin.
Ihmisen apinaesivanhemmat söivät enimmäkseen vihreitä kasviksia ja hedelmiä, ja siksi hominidien aivot ja suvunjatkamiselimistö kehittyivät käyttämään energiana glukoosia. Sitä mukaa kun ravintoon tuli lisää proteiineja ja rasvoja, ihmisen elimistö ja aineenvaihdunta kehittyivät vastaavasti. Kivikauden ja erityisesti noin kaksisataatuhatta vuotta kestäneen jääkauden aikana ravinto koostui enimmäkseen proteiineista ja rasvoista. Aineenvaihdunta sopeutui hiilihydraattien vähenemiseen, seurauksena kehittyi insuliiniresistenssi, ja insuliiniresistentit yksilöt valikoituivat jatkamaan sukuaan. Luonnonvalinta selittää geneettisesti määräytyneen insuliiniresistenssin yleisyyden erityisesti maantieteellisesti eristyneillä alueilla.
Maanviljelyksen vallankumouksen ja viljojen myötä Lähi-idässä noin kymmenen tuhatta vuotta sitten ruokavalio alkoi muuttua vähähiilihydraattisesta runsashiilihydraattiseen. Nykyisen länsimaisen ruokavalion hiilihydraatit muodostuvat nopeasti imeytyvistä sokereista, jotka insuliinin vaikutuksesta varastoituvat rasvana. Mitä "kivikautisempi" perimä on, sitä paremmin energiaa varastoituu, sitä herkempi on hiilihydraateille ja sitä suurempi on ns. elämäntapasairauksiin sairastumisen vaara.
Mitä keräilijämetsästäjät söivät
Kivikauden ihmisen elämänmuodon ja ravitsemuksen tutkijat S. Boyd Eaton, M. Konner ja M. Shostak toteavat, että perimältään nykyihminen on yhä sama kuin kivikaudella, mutta nykymaailma eroaa radikaalisti siitä maailmasta, johon ihmisen perimä on hänet sopeuttanut satojen tuhansien, jopa miljoonien vuosien aikana. Sivilisaation siunauksia ei tule vähätellä, mutta edistyksellä on myös ollut hintansa. Ravinnon muuttuminen kivikautisesta teolliseen on syynä lukuisiin kroonisiin ja ns. elämäntapasairauksiin. Sydän- ja verisuonitaudit, tyypin 2 diabetes, kohonnut verenpaine, syöpä ja kaikkein näkyvimpänä liikalihavuus ovat lisääntyneet sitä mukaa kun ihmisen ravitsemus on muuttunut luonnonmukaisesta teolliseen.
Miljoonien vuosien ajan ihminen sai ravintonsa luonnosta keräilemällä, metsästämällä ja kalastamalla. Ihmisen elimistö muuttui sitä mukaa kun ravintoon tuli lisää proteiineja. Aivot kasvoivat, suolisto lyheni ja ruoansulatusentsyymit kehittyivät sitä mukaa kun uusia ravintoaineita alettiin käyttää ruokana, mihin kului aikaa satoja tuhansia vuosia. Työkalujen ja tulen käytön oppiminen vauhdittivat kehitystä.
Maantieteellisistä ja ilmasto-oloista riippuen ravinnonlähteet ja eri ravinto- ja ruoka-aineiden lähteet, saatavuus ja ruoanvalmistustavat vaihtelivat paikasta toiseen ja vuodenajasta toiseen. Verrattuna nykyiseen länsimaiseen ruokavalioon kivikauden ruoassa oli enemmän proteiineja kalasta ja riistasta, vitamiineja, hivenaineita, fytokemikaaleja sekä kasvisten liukenevaa kuitua. Rasvojen määrän ja osin laadun suhteen tutkijoiden näkemykset eroavat. Kaikki rasvat, olivat ne kerta- tai monityydyttymättömiä tai tyydyttyneitä, olivat luonnollisia rasvoja.
Alkukantaisen ihmisen ruokavalion päätellään olleen yleensä riittävä ja terveellinen, ilmaston aiheuttamia niukkuuden kausia joillakin alueilla lukuun ottamatta. Pysyäkseen terveenä ja voidakseen hyvin nykyihmisen olisi syytä mukauttaa ravintokäyttäytymisensä perimän mukaiseen malliin.
Eri puolilla maapalloa eläneiden keräilijämetsästäjien ravinnonsaannin tutkimus osoittaa, että milloin tahansa missä tahansa luonnonoloista riippuen oli mahdollista, useimpien kivikauden ihmisyhteisöjen (73 %) ruokavalio oli eläinperäistä eli 45 - 65 % energiasta. Vain pieni osa yhteisöistä (14 %) käytti enimmäkseen kasviperäistä ravintoa. Proteiinin määrä vaihteli 19 – 35 prosenttiin ja villeistä kasveista saatu hiilihydraatti muodosti noin 22 – 40 prosenttia energiasta.
LÄHTEITÄ
Lähteet löytyvät tekijöiden nimillä PubMed-tietokannasta.
Luonto vai ympäristö – perimää ja ruokakulttuuria
Fidanza F. Diets and dietary recommendations in ancient Greece and Rome and the school of Salerno. Prog Food Nutr Sci 1979;3(3):79-99.
Pelto GH, Pelto PJ. Diet and delocalization: dietary changes since 1750. J Interdiscip Hist. 1983;14(2):507-28.
Mariani-Costantini A. Natural and cultural influences on the evolution of the human diet: background of the multifactorial processes that shaped the eating habits of Western societies. Italian Society of Human Nutrition (SINU), Rome, Italy. Nutrition. 2000 Jul-Aug;16(7-8):483-6.
Gifford KD. Dietary fats, eating guides, and public policy: history, critique, and recommendations. Oldways Preservation & Exchange Trust, Boston, Massachusetts 02116, USA. Am J Med. 2002 Dec 30;113 Suppl 9B:89S-106S
Skiadas PK, Lascaratos JG. Dietetics in ancient Greek philosophy: Plato's concepts of healthy diet. Department of History of Medicine, University of Athens, School of Medicine, Athens, Greece. Eur J Clin Nutr. 2001 Jul;55(7):532-7.
Simopoulos AP. The Mediterranean diets: What is so special about the diet of Greece? The scientific evidence. The Center for Genetics, Nutrition and Health, Washington, DC, USA. J Nutr. 2001 Nov;131(11 Suppl):3065S-73S.
Aranceta J. Spanish food patterns. Community Nutrition Unit, Bilbao Department of Public Health, Spain. Public Health Nutr. 2001 Dec;4(6A):1399-402.
Säästögeenitkö syynä ylipainoon?
Knowler WC, Pettitt DJ, Bennett PH, Williams RC. Diabetes mellitus in the Pima Indians: genetic and evolutionary considerations. Am J Phys Anthropol 1983 Sep;62(1):107-14.
Roberts WC. Stone agers in the atomic age: lessons from the Paleolithic life-style for modern man. Am J Cardiol. 1988 Jun 1;61(15):1365-6.
Ritenbaugh C, Goodby CS. Beyond the thrifty gene: metabolic implications of prehistoric migration into the New World. Med Anthropol 1989 Jun;11(3):227-36.
Wendorf M. Diabetes, the ice free corridor, and the Paleoindian settlement of North America. Tesseract/Prudential, San Francisco. Am J Phys Anthropol 1989 Aug;79(4):503-20.
Dowse GK, Zimmet PZ, Finch CF, Collins VR. Decline in incidence of epidemic glucose intolerance in Nauruans: implications for the "thrifty genotype". WHO Collaborating Centre for the Epidemiology of Diabetes Mellitus and Health Promotion for Noncommunicable Disease Control, International Diabetes Institute, Victoria, Australia. Am J Epidemiol 1991 Jun 1;133(11):1093-104.
O'Dea K. Westernisation, insulin resistance, and diabetes in Australian aborigines. Department of Human Nutrition, Deakin University, Geelong, Victoria, Australia. Med J Aust 1991 Aug 19;155(4):258-64.
Wendorf M. Archaeology and the "thrifty" non insulin dependent diabetes mellitus (NIDDM) genotype. Department of Anthropology, University of California,Berkeley, CA. Adv Perit Dial 1992;8:201-7.
Ramachandran A. Genetic epidemiology of NIDDM among Asian Indians. Diabetes Research Centre, Madras, India. Ann Med 1992 Dec;24(6):499-503.
Knowler WC, Saad MF, Pettitt DJ, Nelson RG, Bennett PH. Determinants of diabetes mellitus in the Pima Indians. Diabetes and Arthritis Epidemiology Section, National Institute of Diabetes and Digestive and Kidney Diseases, Phoenix, AZ. Diabetes Care 1993 Jan;16(1):216-27.
Williams DR. Epidemiological and geographic factors in diabetes. Department of Community Medicine, University Forvie Site, Cambridge, UK. Eye 1993;7 (Pt 2):202-4.
McCance DR, Pettitt DJ, Hanson RL, Jocobsson LT, Knowler WC, Bennett PH. Birth weight and non-insulin dependent diabetes: thrifty genotype, thrifty phenotype, or surviving small baby genotype? Diabetes and Arthritis Epidemiology Section, National Institute of Diabetes and Digestive and Kidney Diseases, Phoenix, AZ. BMJ 1994 Apr 9;308(6934)942-5.
Pettitt DJ, Forman MR, Hanson RL, Knowler WC, Bennett PH. Breastfeeding and incidence of non-insulin-dependent diabetes mellitus in Pima Indians. Diabetes and Arthritis Epidemiology Section, National Institute of Diabetes and Digestive and Kidney Diseases, Phoenix, AZ. Lancet 1997 Jul 19;350(9072):166-8.
Bindon JR, Baker PT. Bergmann's rule and the thrifty genotype. Department of Anthropology, University of Alabama, Tuscaloosa. Am J Phys Anthropol 1997 Oct;104(2):201-10.
Wendorf M. Thrifty gene and hunting as a way of life are evident in a Paleoindian burial. Diabetes Care 1999 Jan;22(1):176.
Neel JV. The "thrifty genotype" in 1998. Department of Human Genetics, University of Michigan School of Medicine, Ann Arbor. Nutr Rev 1999 May:57(5 Pt 2):S2-9.
Ogle GD. Type 2 diabetes mellitus in Papua New Guinea – a historical perspective. HOPE worldwide, Sydney, Australia. P N G Med J 2001 Sep-Dec;44(3-4):81-7.
Lihansyöjäyhteys – "The carnivore connection"
Miller JC, Colagiuri S. The carnivore connection: dietary carbohydrate in the evolution of NIDDM. Department of Biochemistry, University of Sydney, Australia. Diabetologia 1994 Dec;37(12):1280-6.
Colagiuri S, Brand Miller J. The 'carnivore connection' – evolutionary aspects of insulin resistance. Department of Endocrinology, Diabetes and Metabolism, Prince of Wales Hospital, Sydney, Australia. Eur J Clin Nutr 2002 Mar;56 Suppl 1:S30-5.
Insulin Resistance: The Carnivore Connection Hypothesis of Miller and Colagiuri (1994) http://www.beyondveg.com
Mitä keräilijämetsästäjät söivät
Eaton, SB, Konner M. Paleolithic nutrition. A consideration of its nature and current implications. N Eng J Med 1985 Jan 31;312(5):283-9.
Eaton, SB, Konner M, Shostak M. Stone Agers in the fast lane: chronic degenerative diseases in evolutionary perspective. Department of Anthropology, School of Medicine, Emory University, Atlanta, GA. In: Am J Med 1988 Apr;84(4):739-49.
Roberts WC. Stone agers in the atomic age: lessons from the Paleolithic life-style for modern man. Am J Cardiol 1988 Jun 1;(15):1365-6.
Haenel H. Phylogenesis and nutrition. Central Institute of Nutrition in Potsdam-Rehbrücke, Academy of Sciences of the GDR. Nahrund 1989;33(9):867-87.
Garn SM, Leonard WR. What did our ancestors eat? Nutr Rev 1989 Nov;47(11):337-45.
Eaton SB, Eaton SB 3rd, Konner MJ. Paleolithic nutrition revisited: a twelve-year retrospective on its nature and implications. Department of Anthropology, Emory University, Atlanta GA, USA. Eur J Clin Nutr. 1997 Apr;51(4):207-16.
Bocherens H. Isotopic biogeochemistry as a marker of Neandertal diet. Laboratoire de Biogeochimie Isotopique, Universite Pierre et Marie Curie, Paris. Anthropol Anz 1997 Jun;55(2):101-20.
Broadhurst CL. Balanced intakes of natural triglycerides for optimum nutrition: an evolutionary and phytochemical perspective. 22nd Century Nutrition, Inc., Herbal Vineyard, Inc., Cloverly, MD 20905-4007, USA. Med Hypotheses. 1997 Sep;49(3):247-61
Milton K. Nutritional characteristics of wild primate foods: do the diets of our closest living relatives have lessons for us? Department of Environmental Science, Policy, and Management, University of California, Berkeley 94720-3140, USA. Nutrition 1999 Jun;15.
Cordain L, Miller JB, Eaton SB, Mann N, Holt SH, Speth JD. Plant-animal subsistence ratios and macronutrient energy estimations in worldwide hunter-gatherer diets. Department of Health and Exercise Science, Colorado State University, Fort Collins, CO. Am J Clin Nutr 2000 Mar;71(3):682-92.
Mann N. Dietary lean red meat and human evolution. Department of Food Science, RMIT University, Melbourne, VIC, Australia. Eur J Nutr. 2000 Apr;39(2):71-9.
Cordain L, Eaton SB, Miller JB, Mann N, Hill K. The paradoxical nature of hunter-gatherer diets: meat-based, yet non-atherogenic. Department of Health and Exercise Science, Colorado State University, Fort Collins, CO. Eur J Clin Nutr 2002 Mar:56 Suppl 1:S42-52.
Eaton, S. Boyd, Loren Cordain, and Staffan Lindeberg. Evolutionary Health Promotion: A Consideration of Common Counterarguments. Preventive Medicine 34, 119–123 (2002).