Kokonaisvaltainen painonhallinta


Linkkejä
Ajankohtaista
Ruokaohjeita
Palautetta


ALKUUNHYPNOOSIRUOKAVALIOKIVIKAUDEN RUOKAA
TUTKIMUSTAKIRJOJA



PROTEIINITKO VAARALLISIA? VÄITE, JOKA EI PIDÄ PAIKKAANSA


Ravintoketjun huipulla tasapainotteleva ihminen tarvitsee kehonsa proteiinien välttämättömiä aminohappoja solujen uudistumiseen ja elintoimintoja sääntelevien entsyymien ja hormonien tuottamiseen. Välttämättömät aminohapot toimivat kaikki yhdessä. Keho ei pysty niitä tuottamaan, vaan niitä on saatava ravinnosta. Proteiinien puute aiheuttaa mm. lihasmassan vähenemistä, normaalia nopeampaa ikääntymistä ja lukuisia terveysongelmia.

Siitä huolimatta, että ihmiskunta on siirtynyt avaruusaikaan, hänen elimistönsä on yhä kivikautinen.

Suomalaisissa ravintosuosituksissa proteiinien määräksi suositetaan 12 – 15 %:a päivittäisestä energiasta. Parempi tapa on laskea proteiinien määrä omasta elopainostaan. Pelkästään solujen uusiutumiseen ja muihin välttämättömiin elintoimintoihin ihminen tarvitsee päivässä vähintään 0,8 g proteiinia omaa rasvatonta painokiloaan kohti. Proteiinin ylärajaksi on arvioitu 3 – 10 g päivässä/painokilo. Kun sadassa grammassa kalaa tai lihaa on noin 20 – 25 g proteiinia, 75 kiloa painavan henkilön tulee syödä päivittäin vähintään 300 g kalaa tai lihaa päivässä tai proteiinimäärää vastaava määrä munia, juustoja ja muita proteiinia sisältäviä ruoka-aineita.

Euroopan maista Suomessa proteiineja syödään vähiten. Esimerkiksi Espanjassa proteiinien kulutus vuodessa henkeä kohti on lähes kaksinkertainen. Herää kysymys, onko proteiineja vieroksuvien ravintosuositusten taustalla samantapainen ideologinen asenne kuin suhtautumisessa rasvoihin.

Proteiinien syömisestä varoittavissa tutkimuksessa (mm. St. Jeor et al., 2001) ihmetyttää tutkijoiden päätelmä, että runsasproteiinisia ruokavalioita ei voi suositella, koska proteiinin nauttiminen rajoittaa terveellisten, välttämättömien ruoka-aineiden määrää, eivätkä proteiinit sisällä kaikkia ihmisen tarvitsemia ravintoaineita. Pelottelu jatkuu varoituksella, että proteiiniruokavalioilla ihminen on vaarassa saada liian vähän vitamiineja ja mineraaleja sekä saattaa saada sydän-, munuais-, luu- ja maksavaurioita. Mitään väitteitä ei perustella eikä myöskään kerrota, mitä ovat ne ”terveelliset, välttämättömät” ruoka-aineet, joilla proteiinin voi korvata. Vieläkin hämmästyttävämmäksi väitteen tekee se, että nimenomaan proteiinit ja rasvat ovat ihmiselle välttämättömiä, kun taas ihmiselle välttämättömiä hiilihydraatteja ei ole.

Tutkimusta proteiinien vahingollisuudesta terveelle ylipainoiselle yksilölle ei löydy. Päinvastoin useat viimeisimmät tutkimukset osoittavat proteiinien määrän lisäämisen laihduttavan tehokkaasti sekä parantavan kehon rakennetta ja veren rasva-arvoja. Kysyä sopii myös, mikä yhteys on suomalaisten muita eurooppalaisia suuremmalla tyypin 2 diabetekseen sairastuvuudella ja muita eurooppalaisia pienemmällä proteiinien saannilla.



LÄHTEITÄ


Lähteet löytyvät tekijöiden nimillä PubMed-tietokannasta.

Westphal SA, Gannon MG, Nuttall FQ. Metabolic response to glucose ingested with various amounts of protein. Section of Endocrinology, Metabolism, and Nutrition, VA Medical Center, Minneapolis, MN. Am J Clin Nutr 1990 Aug;52(2):267-72.

Eaton SB, Eaton SB 3rd. Paleolithic vs. modern diets--selected pathophysiological implications. Dept Anthropology, Emory University, Atlanta, GA 30327, USA. Eur J Nutr. 2000 Apr;39(2):67-70.

Skov AR, Haulrik N, Toubro S, Molgaard C, Astrup A. Effect of protein intake on bone mineralization during weight loss: a 6-month trial. Research Department of Human Nutrition & Centre of Food Research, The Royal Veterinary and Agricultural University, Frederiksberg C, Copenhagen, Denmark. Obes Res 2002 Jun;10(6):432-8.

Layman DK, Boileau RA, Erickson DJ, Painter JE, Shiue H, Sather C, Christou DD. A reduced ratio of dietary carbohydrate to protein improves body composition and blood lipid profiles during weight loss in adult women. Department of Food Science and Human Nutrition, University of Illinois at Urbana-Champaign, Urbana, IL. J Nutr 2003 Feb;133(2):411-7.

Sondike SB, Copperman N, Jacobson MS. Effects of a low-carbohydrate diet on weight loss and cardiovascular risk factor in overweight adolescents. Division of Adolescent Medicine, Schneider Children's Hospital, New Hyde Park, NY. J Pediatr 2003 Mar;142(3):253-8.

Vastakkaisia näkemyksiä

Nestle M. Animal v. plant foods in human diets and health: is the historical record unequivocal? Department of Nutrition and Food Studies, New York University, NY 10012-1172, USA. Proc Nutr Soc. 1999 May;58(2):211-8.

McCarty MF. The origins of western obesity: a role for animal protein? Helicon Foundation, San Diego, CA, USA. Med Hypotheses. 2000 Mar;54(3):488-94.

St Jeor ST, Howard BV, Prewitt TE, Bovee V, Bazzarre T, Eckel RH; Nutrition Committee of the Council on Nutrition, Physical Activity, and Metabolism of the American Heart Association. Dietary protein and weight reduction: a statement for healthcare professionals from the Nutrition Committee of the Council on Nutrition, Physical Activity, and Metabolism of the American Heart Association. Circulation. 2001 Oct 9;104(15):1869-74.