Linkkejä Ajankohtaista Ruokaohjeita Palautetta |
TUTKIMUSTA VÄHÄHIILIHYDRAATTISISTA RUOKAVALIOISTA Millainen ruokavalio on tehokkain painonpudottamisessa ja painonhallinnassa? Kivikautista ruokavaliota kokeilleet tietävät sen kokemuksesta: vähän hiilihydraatteja, runsaasti proteiineja ja kohtuullisesti rasvoja. Mutta mitä nykyiset ravintosuositukset suosittavat painonhallintaan? Runsaasti hiilihydraatteja, vähän proteiineja ja vähän rasvoja. Suosituksia ei perustella millään tavoin. Hiilihydraattien väitetään olevan perusruokaa, mikä pitää paikkansa - valitettavasti. Proteiinien pelotellaan aiheuttavan milloin mitäkin, mutta jos pyytää tutkimusta väitteen tueksi, sitä ei löydy. Proteiinien ”vaarallisuudesta” ei ole minkäänlaista näyttöä, päinvastoin niiden puute aiheuttaa erilaisia ongelmia. Rasvojen kuvitellaan lihottavan. Tutkimuksen puutteessa turvaudutaan olettamuksiin, ja kun niihin uskotaan, tutkimusta ei tehdä. Kokemus kertoo kuitenkin toista siitä, mikä lihottaa ja siitä, mikä pitää painon hallinnassa. Tiedeyhteisölle ei kuitenkaan riitä yksittäisten ihmisten kokemus siitäkään huolimatta, että heitä on miljoonia. Mielipiteet muuttuvat vasta tieteellisen tutkimuksen myötä, eikä aina silloinkaan. Ennen kuin tutkimusten rahoituksesta päättävät ja niiden tekijät vakuuttuvat tutkimuksen tarpeellisuudesta ja hyödyllisyydestä, aikaa kuluu. Oma ongelmansa on se, että elämäntyönsä jonkin hypoteesin todistamiseksi tehneet eivät osoita kiinnostusta uusien hypoteesien tutkimiseen ja pahimmassa tapauksessa pyrkivät estämään uuden tutkimuksen tekemistä ja julkistamista. Kolmisenkymmentä vuotta kului ennen kuin vähähiilihydraattisista ruokavalioista kuuluisinta, tri Atkinsin dieettiä, ruvettiin tutkimaan siitä huolimatta, että miljoonat ihmiset olivat pudottaneet painoa sen avulla. Päinvastoin runsashiilihydraattisten ruokavalioiden kehittäjät ja puolustajat katsoivat asiakseen arvostella Atkinsin dieettiä, pystymättä kuitenkaan perustelemaan kantojaan. Tutkimusta tai ei, monet ylipainonsa kanssa kamppailevat kokivat tri Atkinsin dieetin pelastuksekseen. Viimeisten kymmenen vuoden aikana tilanne on kuitenkin muuttunut radikaalisti. Tieto välittyy reaaliajassa, ja melkein mikä tahansa tutkimus on kiinnostuneiden ulottuvilla. Yhä useammat kiinnostuvat myös ravitsemukseen liittyvien väitteiden taustoista ja väitteille vaaditaan todistusaineistoa. Aikaisempia tutkimuksia tarkistetaan, ja jos niissä huomataan virheitä, niistä pyritään tiedottamaan. Ongelmaksi koituu se, että epätäydellisiin tai jopa virheellisiin tutkimuksiin perustuvia käsityksiä on vaikea korjata siinä vaiheessa, kun ne ovat iskostuneet kuluttajien mieliin. Elintarvikkeiden tuottajat ja teollisuus ovat investoineet tuotteisiin ja niiden mainontaan, eikä jo luoduista markkinoista voida eikä haluta luopua. Kansanterveydestä vastaaminen ei ole elintarviketeollisuuden asia, ja tällä hetkellä tuntuu siltä, että siitä ei vastaa kukaan. Ja lopultakin terveys on yksilöllinen asia. Jokainen vastaa omasta terveydestään ja voi suunnitella ruokansa vastaavasti. Vuoden 2000 helmikuusta lähtien muutos on kuitenkin nähtävissä ravitsemusrintamalla. Yhdysvaltain maatalousministeriön järjestämä Suuri ravitsemusväittely aloitti kiihkeän ja ajoittain ilkeänkin näkemysten vaihdon kahden eri leirin välillä: toiseen leiriin kuuluvat runsashiilihydraattista, vähärasvaista ruokavaliota toitottavat, toiseen vähähiilihydraattista, runsasproteiinista ruokavaliota kannattavat. Raja-aidat liukuvat, ja ne kulkevat prosenteissa, mutta myös grammoissa. Painonpudottajan lienee selvintä punnita ruokansa joko vaa'alla tai silmämäärällä, sillä harvempi osaa laskea suupalansa prosenteissa. Toukokuussa 2003 arvovaltaisessa New England Journal of Medicine –tiedelehdessä ilmestyi kolme käänteen tekevää tutkimusta vähähiilihydraattisista ruokavalioista. Vastaavanlaisia oli ilmestynyt jo aikaisemminkin. Kaikkien tutkimustulokset osoittivat, että vähähiilihydraattisilla ruokavalioilla painonpudotus kävi nopeammin ja painonlasku oli useimmissa tapauksissa huomattavasti suurempi kuin vähärasvaista, runsashiilihydraattista ruokavaliota noudatettaessa. Vähähiilihydraattisia dieettejä noudattaneiden verenpaine ja rasva-arvot olivat paremmat kuin vertailuryhmien. Seuraavassa muutamia tutkimustuloksia. LÄHTEITÄ JA REFERAATTEJA Lähteet löytyvät tekijöiden nimillä PubMed-tietokannasta.
Gary D. Foster, Ph.D., Holly R. Wyatt, M.D., James O. Hill, Ph.D., Brian G. McGuckin, Ed.M., Carrie Brill, B.S., Selma Mohammed, M.D., Philippe O.Szapary, M.D., Daniel J. Rader, M.D., Joel S. Edman, D.Sc., and Samuel Klein, M.D. University of Philadelphia School of Medicine, Philadelphia, Pennsylvania, USA. A Randomized Trial of a Low-Carbohydrate Diet for Obesity. New England Journal of Medicine, Vol. 348:2082-2090, May 22, 2003, No. 21.Vuoden kestäneessä, satunnaistetussa, 63 ylipainoista tervettä miestä ja naista käsittävässä tutkimuksessa koehenkilöt jaettiin kahteen ryhmään: toisen ruokavalio käsitti vähän hiilihydraatteja ja runsaasti proteiineja ja rasvoja, mutta kaloreiden määrää ei rajoitettu, toisen ruokavalio sisälsi runsaasti hiilihydraatteja, vähän rasvoja ja kalorimäärää rajoitettiin. Vähähiilihydraattisella dieetillä hiilihydraattien määrä rajoitettiin 20 grammaan päivässä kahdeksi viikoksi, minkä jälkeen heidän tuli noudattaa tri Atkinsin kirjan ”Dr. Atkins New Diet Revolution” -kirjan ohjeita. Vähärasvaisella dieetillä kaloreiden määrää rajoitettiin 1200-1500 kcal/p naisten, 1500-1800 kcal/p miesten osalta, hiilihydraattien määrän ollessa noin 60 %, rasvojen määrän 25 % ja proteiinimäärän 15 %. Heidän ohjeensa olivat ”The LEARN Program for Weight Management” -ohjelmasta. Tutkimustulokset osoittivat, että vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaneet, proteiineja ja rasvoja mielin määrin syöneet pudottivat painoa ensimmäisten kuuden kuukauden aikana nopeammin kuin vähärasvaista dieettiä noudattaneet, mutta painonpudotus vuoden lopussa oli sama. Veren kolesterolin ja triglyseridien suhteen ero oli huomattava. Vähähiilihydraattinen, runsasrasvainen ruokavalio alensi veren triglyseridejä ja lisäsi ”hyvää” HDL-kolesterolia. Vähärasvainen, runsashiilihydraattinen ruokavalio alensi ”hyvää” HDL-kolesterolia, lisäsi veren triglyseridejä. Tutkijat päättelevät myös, että moni- ja kertatyydyttymättömien rasvojen korvaaminen hiilihydraateilla lisää sydän- ja verisuonitautien riskiä em. syistä. Tutkijat perään kuuluttavat lisätutkimusta.
Frederick F. Samaha, M.D., Nayyar Iqbal, M.D., Prakash Seshadri, M.D., Kathryn L. Chicano, C.R.N.P., Denise A. Daily, R.D., Joyce McGrory, C.R.N.P., Terrence Williams, B.S., Monica Williams, B.S., Edward J. Gracely, Ph.D., and Linda Stern. A Low-Carbohydrate as Compared with a Low-Fat Diet in Severe Obesity. New England Journal of Medicine, Vol. 348:2074-2081, May 22, 2003, No. 21.Kuusi kuukautta kestäneen tutkimuksen 132 vakavasti ylipainoisista koehenkilöistä osa käytti lääkitystä diabetekseen, kohonneeseen verenpaineeseen ja lipideihin. Vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattavia 64 koehenkilöä neuvottiin vähentämään hiilihydraatit 30 grammaan päivässä. Vähärasvaista ruokavaliota noudattava 68 henkilön ryhmä sai National Heart, Lung, and Blood Institute -laitoksen painonhallintaohjeet ja suosituksen vähentää päivittäistä kalorimäärää 500 kcal:lla ja käyttää rasvoja 30 % tai sitä vähemmän kokonaiskalorimäärästä. Kuten Fosterin et. al. tutkimuksessa, tulokset osoittivat, että vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaneet pudottivat painoa enemmän kuin runsashiilihydraattista noudattanee, ja osanottajien veren rasva-arvot sekä ryhmän diabeetikkojen insuliiniherkkyys paranivat. Tutkijat perään kuuluttavat lisätutkimusta.
Brehm, BJ, Seeley RJ, Daniels SR, D'Alessio DA. University of Cincinnati and Children's Hospital Medical Center, Cincinnati, Ohio, USA. A randomized trial comparing a very low carbohydrate diet and a caloric-restricted low fat diet on body weight and cardiovascular risk factors in healthy women. Journal of Clinical and Endocrinologic Metabolism 2003 Apr;88(4):1617-23.Kuusi kuukautta kestäneen tutkimuksen 53 ylipainoista naispuolista koehenkilöä jaettiin kahteen ryhmään, joista 26 vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattavaa nautti ensimmäisten kahden viikon aikana hiilihydraattia 20 g/pv, ja sen jälkeen 40 – 60 g, jos itse tehty virtsakoe osoitti ketoosin jatkuvan. Vähärasvaista ruokavaliota noudattavat saivat päivittäisestä kalorimäärästään 55 % hiilihydraateista, 15 % proteiineista ja 30 % rasvoista. Vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaneet pudottivat painoa enemmän, mutta kehon rasvamäärän menetys oli sama. Tutkijat päättelevät, että vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaneiden nauttima kalorimäärä oli noin 300 kcal/p vähemmän kuin vähärasvaista noudattaneiden siitä huolimatta, että kaloreita ei kehotettu vähentämään, mikä merkitsisi sitä, että vähähiilihydraattinen ruokavalio tuo kylläisyyden paremmin. Tutkijat vaikuttavat hämmästyneiltä tuloksista monestakin syystä ja toteavat, että tutkimus luo haasteen vallitseville käsityksille. He perään kuuluttavat lisätutkimusta siitä, miten makroravinteiden suhteet vaikuttavat painonhallinnassa.
Layman DK, Boileau RA, Erickson DJ, Painter JE, Shiue H, Sather C, Christou DD. Department of Food Science and Human Nutrition, University of Illinois at Urbana-Champaign, Urbana, Illinois, USA. A reduced ratio of dietary carbohydrate to protein improves body composition and blood lipid profiles during weight loss in adult women. Journal of Nutrition 2003 Feb;133(2):411-7.Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia kymmenen viikon ajan painonhallinnan kannalta tehokkaan ruokavalion hiilihydraatti- ja proteiinimäärää 45 – 56 -vuotiailla naisilla 7100 kilojoulen dieetillä, dieetin rasvamäärän ollessa noin 50 g/pv. Toinen ryhmä nautti proteiinia 68 g/pv, toinen 125 g/pv. Tutkimus osoitti, että enemmän proteiinia nauttineet pudottivat painoa enemmän, heidän veren rasva-arvonsa olivat paremmat ja he kokivat olleensa kylläisiä aterioituaan.
Sondike SB, Copperman N, Jacobson MS. Division on Adolescent Medicine, Schneider Children's Hospital, New Hyde Park, New York, USA. Effects of a low-carbohydrate diet on weight loss and cardiovascular risk factor in overweight adolescents. J Pediatr. 2003 Mar;142(3):253-8.Kaksitoista viikkoa kestäneessä tutkimuksessa 16 nuorta aikuista noudatti vähähiilihydraattista eli 20 g/p sisältävää ruokavaliota kaksi viikkoa, minkä jälkeen hiilihydraattien määrää nostettiin 40 g/pv kymmeneksi viikoksi, rajoittamatta muita ravintoaineita. Kontrolliryhmän, 14 nuorta aikuista, ruokavalion rasvat rajoitettiin 30 %:iin. Vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaneet pudottivat painoa keskimäärin 9.9 – 9.3 kg, vähärasvaista noudattaneet 4.9 – 4.1 kg. Kumpikaan ruokavalio ei vaikuttanut haitallisesti veren lipideihin. Tutkijat tulevat päätelmään, että vähähiilihydraattinen ruokavalio näyttää olevan tehokas lyhytaikainen painonpudotuskeino nuorilla aikuisilla.
Willett, WC, Leibel RL. Department of Epidemiology, Harvard School of Public Health, Boston, Massachusetts, USA. Dietary fat is not a major determinant of body fat. American Journal of Medicine, 2002 Dec 30;113 Suppl 9B:47S-59S.Ravinnon rasvojen on oletettu vaikuttavan rasvan kerääntymiseen kehoon. Kuitenkin satunnaistetuista, vuoden tai sitä vähemmän kestäneistä tutkimuksista käy ilmi, että rasvamäärällä, joka vaihtelee 18 – 40 %:n välillä, ei ole tuskin ollenkaan vaikutusta kehon rasvamäärään. Tutkijat tulevat päätelmään, että viimeisten 20 vuoden aikana ravinnon rasvamäärän vähentyessä Yhdysvalloissa ylipainoisten määrä on lisääntynyt huomattavasti. Runsasrasvainen ruokavalio ei niin ollen näytä olevan ensisijainen syy kehon liialliseen rasvaan, eikä rasvan vähentäminen ruokavaliossa ole siihen ratkaisu.
Meckling KA, Gauthier M, Grubb R, Sanford J. Department of Human Biology and Nutritional Sciences, University of Guelph, Guelph, Ontario, Canada. Effects of a hypocaloric, low-carbohydrate diet on weight loss, blood lipids, blood pressure, glucose tolerance, and body composition in free-living overweight women. Can J Physiol Pharmacol 2002 Nov;80(11):1095-105.Kahdeksan viikkoa kestäneessä tutkimuksessa 20 ylipainoista naista vähensi ruokavaliossaan päivittäisen hiilihydraattimäärän 232 grammasta 71 grammaan, kalorimäärän ollessa 5740 kilojoulea. Keskimääräinen painonpudotus oli 5 kg, josta 4 kg oli rasvaa. Koehenkilöiden verenpaine laski, veren kokonais- ja LDL-kolesteroli ja triglyseridit laskivat HDL-kolesterolin pysyessä samana. Tutkijat tulevat päätelmään, että vähäkalorinen ruokavalio, muuttamatta proteiinin ja rasvan kulutusta, mutta rajoitettaessa hiilihydraattien määrä 70 grammaan tai sitä vähempään, edistää kohtuullisesti ylipainoisten naisten painonpudotusta ja vaikuttaa edullisesti kehon rakenteeseen, verenpaineeseen ja veren lipideihin vaikuttamatta glukoosinsietokykyyn.
Volek JS, Sharman MJ, Love DM, Avery NG, Gomez AL, Scheett TP, Kraemer WJ. Human Performance Laboratory, Department of Kinesiology, University of Connecticut, Storrs, Connecticut, USA. Body composition and hormonal responses to a carbohydrate-restricted diet. Metabolism, 2002 Jul; 51(7):864-70.Tutkimuksessa kahdentoista terveen, normaalipainoisen miehen ryhmä vaihtoi kuudeksi viikoksi ruokavalionsa tavanomaisen hiilihydraattimäärän, 48 %:sta 8 %:iin, kalorimäärää rajoittamatta. Tulokset osoittivat kehon rasvan määrän vähentyneen, lihasmassan lisääntyneen ja veren seerumin insuliinin laskeneen huomattavasti. Tutkijat tulevat päätelmään, että noin 70 % kehon rasvan vähenemisestä johtuu veren seerumin insuliinin alenemisesta.
McManus K, Antinoro L, Sacks F. Department of Nutrition, Brigham and Women's Hospital and Harvard Medical School, Boston, Massachusetts, USA. A randomized controlled trial of a moderat-fat, low-energy diet compared with a low fat, low-energy diet for weight loss in overweight adults. Int J Obes Relat Metab Disord 2001 Oct;25(10):1503-11.Kahdeksantoista kuukautta kestäneen, 101 koehenkilöä käsittäneen tutkimuksen tulokset osoittavat, että kohtuullisesti rasvaa eli 35 % ravinnon energiasta nauttineet pudottivat painoaan keskimäärin 4,1 kg, vyötärön ympäryksen pienentyessä 6,9 cm, kun taas vähän rasvaa eli 20 % ravinnon energiasta nauttineiden paino putosi keskimäärin noin 2,9 kg, ja vyötärönympärys pieneni 2,6 cm. Vähärasvaisella ruokavaliolla olleista vain 20 % noudatti dieettiä loppuun saakka, kohtuullisesti rasvaa nauttineista vastaava luku oli 54 %. Tutkijoiden päätelmäksi tulee, että kohtuullisesti rasvaa sisältävä, Välimeren maiden ruokavaliota mukaileva, energiamäärältään rajoitettu ruokavalio tarjoaa vaihtoehdon vähärasvaiselle ruokavaliolle.
Skov, AR, Toubro S, Ronn B, Holm L, Astrup A. Research Department of Human Nutrition, The Royal Veterinary and Agricultural University, Copenhagen, Denmark. Randomized trial on protein vs. carbohydrate in ad libitum fat reduced diet for the treatment of obesity. Int J Obes Relat Metab Disord 1999 May; 23(5):528-36.Kuusi kuukautta kestäneessä tutkimuksessa 65 ylipainoista koehenkilöä jaettiin kolmeen ryhmään: 25 henkilöä noudatti runsashiilihydraattista (proteiinia 12 %), 25 henkilöä runsasproteiinista (proteiinia 25 %) ruokavaliota, viidentoista muodostaessa kontrolliryhmän. Päivittäistä kalorimäärää ei rajoitettu, mutta rasvojen määrä rajoitettiin 30 %:iin päivittäisestä kokonaisenergiasta. Runsasproteiinista ruokavaliota noudattanut ryhmä pudotti painoa keskimäärin 8,9 kg, josta rasvaa oli 7,6 kg, ja runsashiilihydraattista ruokavaliota noudattaneet pudottivat painoa keskimäärin 5,1 kg, josta oli rasvaa 4,3 kg. Kontrolliryhmän painossa ei ollut muutoksia. Tutkimus osoittaa, että hiilihydraattien korvaaminen proteiinilla noudatettaessa ruokavaliota, jossa rajoitetaan rasvoja ja hiilihydraatteja, mutta ei kaloreita, auttaa saavuttamaan merkittäviä tuloksia painonhallinnassa.
Baba NH, Sawaya D, Torbay N, Habbal Z, Azar S, Hashim SA. Department of Food Technology and Nutrition and the Division of Endocrinology, American University of Beirut, Beirut, Lebanon. High protein vs high carbohydrate hypoenergetic diet for the treatment of obese hyperinsulinemic subjects. Int J Obes Relat Metab Disord 1999 Nov;23(11):1202-6.Tutkimuksen tarkoituksena oli testata olettamusta, jonka mukaan hyperinsulinemiset, ylipainoiset henkilöt reagoivat runsasproteiiniseen dieettiin eri lailla kuin runsashiilihydraattiseen, päivittäisen kalorimäärän ollessa sama eli jokaisella 80 % vähemmän kuin hänen perusaineenvaihduntansa edellyttämä. Tutkimus käsitti 13 miestä. Runsasproteiinissa ruokavaliossa proteiinimäärä oli 45 %, hiilihydraattimäärä 25 %, ja rasvamäärä 30 %, ja runsashiilihydraattisessa proteiinimäärä oli 12 %, hiilihydraattimäärä 58 % ja rasvamäärä 30 %. Tutkimus osoitti, että runsasproteiinista ruokavaliota noudattaneet pudottivat painoa huomattavasti enemmän, paastoinsuliini väheni molemmissa ryhmissä, mutta saavutti normaalin arvon vain runsasproteiinista ruokavaliota noudattaneessa ryhmässä. Tutkijat tulevat päätelmään, että vähähiilihydraattinen, runsasproteiininen ruokavalio saattaa olla suositeltavin hyperinsulinemisten ylipainoisten henkilöiden painohallinnassa.
Weight-loss with low or high carbohydrate diet? Int J Obes Relat Metab Disord 1996 Dec;20(12):1067-72. Golay A, Eigenheer C, Morel Y, Kujawski P., Lehmann T, de Tonnac N. Department of Internal Medicine, University Hospital Geneva, Switzerland.Kaksitoista viikkoa kestäneessä tutkimuksessa, johon osallistui 68 koehenkilöä ja joiden ruokavalion päivittäinen kalorimäärä oli 1200 kcal, jaettiin vähähiilihydraattista (25 %) ja runsashiilihydraattista (45 %) ruokavaliota noudattavaan ryhmään. Keskimääräinen painonpudotus oli suurin piirtein sama, mutta vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaneiden verensokeri/insuliinisuhde ja triglyseridiarvot paranivat enemmän kuin runsashiilihydraattista ruokavaliota noudattaneiden.
Weight reduction with a high protein, low carbohydrate, calorie-restricted diet: effect on blood pressure, glucose and insulin levels. Neth J Med 1989 Dec;35(5-6):295-302. Nobels F, van Gaal L, de Leeuw I.Kuusi kuukautta kestäneeseen tutkimukseen osallistui 215 ylipainoista koehenkilöä, joista 113 noudatti runsasproteiinista, vähähiilihydraattista vähäkalorista ruokavaliota ja pudottivat painoa keskimäärin 10 – 17 kiloa. Tutkimustulokset osoittivat, että samalla koehenkilöiden verenpaine, verensokeri ja insuliini laskivat.
Baron JA, Schori A, Crow B, Carter R, Mann JL. A randomized controlled trial of low carbohydrate and low fat/high fiber diets for weight loss. American Journal of Public Health, 1986 Nov;76(11):1293-6.Kolme kuukautta kestäneessä tutkimuksessa 135 koehenkilöä, kaikki 1000 kcal:n dieetillä, jaettiin kahteen ryhmään, joista vähähiilihydraattista, vähäkuituista ruokavaliota noudattaneet pudottivat painoa enemmän eli keskimäärin 5 kg kuin enemmän hiilihydraatteja ja enemmän kuitua nauttineet, joiden painonpudotus oli keskimäärin 3,7 kg. Ero oli huomattavin alle 40-vuotiaiden naisten keskuudessa. Tutkijat tulevat päätelmään, että kuidun hyötyä painonpudotuksessa on saatettu yliarvioida.
Rabast U, Schonborn J, Kasper H. Dietetic treatment of obesity with low and high-carbohydrate diets: comparative studies and clinical results. International Journal of Obesity, 1979;3(3):201-11.Vertailevissa tutkimuksissa, joissa ylipainoiset koehenkilöt, kaikkiaan 117 henkilöä, noudattivat 1000 kcal/pv ruokavaliota, vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaneet pudottivat painoa enemmän, eli keskimääärin 14 kg, ja runsashiilihydraattista noudattaneet keskimäärin 9.8 kg. Jos kalorimäärä oli 1900 kcal/pv, eroa ryhmien välillä ei ollut.
Rabast U, Kasper H, Schonborn J. Comparative studies in obese subjects fed carbohydrate-restricted and high carbohydrate 1000-calorie formula diets. Nutr Metab 1978;22(5):269-77.Tutkimukseen osallistuneista, 1000 kcal/pv ruokavaliolla olevista 45 koehenkilöstä, jaettuina runsashiilihydraattista, suhteellisen vähärasvaista ja vähähiilihydraattista, suhteellisen runsasrasvaista ruokavaliota noudattaviin ryhmiin, vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaneet pudottivat 30 päivässä painoa huomattavasti enemmän kuin runsashiilihydraattista ruokavaliota noudattaneet.
< SISÄLTÖ < AAMUNKOITTOILMIÖ – KYSYMYKSIÄ VASTATTAVAKSI TRANSRASVAT PUHUTTAVAT MUUALLA - ENTÄ SUOMESSA? > ![]() |